Tunnus :
Salasana :
 
 
 
Toiminta käynnistyi pääkaupunkiseudulla

Internet-pohjainen ajovuorojen välitys alkoi Helsingissä 16.10.2005.  Maaliskuun 2008 loppuun mennessä palvelun käyttämisen aloittavat työnantajat pääsevät mukaan ilman perusmaksua (50 €) eikä heidän tarvitse maksaa myöskään  kk-maksuja (10 €/kk) ennen 1.4.2008.

Pilottivaihe käytiin Oulussa

Helsinkiläisen Kuskimylly Oy:n ideoima ja Suomen suosituimman internet- pohjaisen automyynnin ilmoitussivuston, www.nettiauto.com, toimittaneen Fiare Oy:n kehittämä palvelukokonaisuus julkistettiin Oulussa 17.5.2004. Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja Mauri Puolakanaho kertoi oululaisten tarttuneen innolla mahdollisuuteen toimia pilottiasiakkaina.  Palvelun tarkoituksena on saada koottia markkinavoimat yhteen paikkaan, jotta kuljettajat saavat ajaa haluamiaan vuoroja ja jotta taksit olisivat liikennelupien edellyttämässä ajossa niille määrätyissä ajovuoroissa.

Tällainen palvelu on Puolakanahon mukaan nykypäivää, sillä se toimii 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä, on tasapuolinen, nopea, kustannustehokas ja mahdollistaa niin kuljettajille kuin taksityönantajille entistä tehokkaamman ajankäytön ja ajovuorojen suunnittelun. Järjestelmä on saatujen tietojen mukaan ensimmäinen ja ainoa laatuaan maailmassa.

Kuskimylly

Kuskimylly on tarkoitettu taksien ajovuorojen välittämiseen. Palvelussamme kuljettajat voivat joko ilmoittaa mitä vuoroja haluavat ajaa tai hyväksyä työnantajien tekemiä ajovuorotarjouksia. Vastaavasti työnantajat voivat laittaa tarjolle ajovuoroja tai hyväksyä kuljettajien esittämiä ajovuorotarjouksia. Palvelumme on kuljettajille ilmainen.   

Kuskimylly -palvelu toimii vain internetissä. Siksi pystymme tarjoamaan sen kuljettajille ilmaiseksi ja työnantajillekin varsin kohtuulliseen hintaan. Palvelun käyttö on ajasta ja paikasta riippumatonta. Voit käyttää palveluamme vaikka keskellä yötä, voit varata itsellesi ajovuoroja seuraavaksi kuukaudeksi vaikka viettäessäsi lomaa ulkomailla.

Kuljettajia on kautta aikain varattu vapaana oleviin ajovuoroihin kuljettajien ja työnantajien tavatessa toisiaan taksiasemilla ja huoltoasemilla, paremmin tuttujen kesken tietenkin myös puhelimitse. Kuskimyllyn  liikeideana on tarjota markkinapaikka tällaisille keskusteluille. Kuskimylly on ikään kuin vain paikka, jossa kuljettaja ja työnantaja voivat sopia keskenään siitä, että kuljettaja ajaa työnantajalle jonkun ajovuoron. Tavoite on, että ajoneuvot eivät seiso tallissa silloin kun niille olisi ajoja. Toisaalta pyritään siihen, että vapaana olevat kuljettajat saisivat töitä ja pääsisivät ansioihin käsiksi. Kuskimylly -palvelun käyttäminen ei muuta mitään mitä tapahtuu kuljettajan ja työnantajan välillä siitä, jos he olisivatkin sopineet ajovuorosta huoltamon kahviossa.

Koska poliisilaitoksien vahvistamat listat on tehty niin, että niissä ajovuorot on ikäänkuin autoille tarkoitettuja, olemme tarkoituksenmukaisuussyistä omavaltaisesti jakaneet pitkiä vuoroja kahteen osaan. Näin niin kuljettaja kuin työnantajakin tietävät ovatko he kiinnostuneita ko. auton pitkän ajovuoron alku- vai loppupäästä.

Myllyn omat kuljettajat

Vaikka Kuskimylly Oy:llä ei ole omia ajoneuvoja, on sen tarkoitus hankkia palkkalistoilleen täysi- ja osa-aikaisia kuljettajia, jotka ajavat Kuskimylly -palvelun kautta työnantajilta tulleita ajovuoroja. Tällöin työnantaja suorittaa Kuskimylly Oy:lle korvauksen kuljettajan ajamasta ajovuorosta ja Kuskimylly Oy vastaa kuljettajan työnantajana erilaisista maksuista (palkat, ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut, vakuutukset jne). Tämä on Kuskimyllyn kuljettajavuokrauspalvelu. Kuljettajat, jotka ovat kiinnostuneita ajamaan palveluksessamme, voivat soittaa numeroon 0405430023, Jukka Erkko. lmoitamme erikseen, kun tämä palvelumme tulee tarjolle, suunniteltu käyttöönottoajankohta on syyskuu 2008.

Designed by Fiare Designed by Fiare